Linjasaneeraukset
Toteutamme peruskorjauksen yhteydessä tarvittaessa myös rakennuksen vesi- ja viemärijohtojen kunnostukset tai uusimiset.
Linjasaneerauksessa oleellisinta on pysyä aikataulussa ja kustannusarvioissa sekä minimoida asukkaille koituva haitta. Siksi panostamme avoimeen kommunikaatioon ja tiedottamiseen asukkaiden, isännöitsijän ja taloyhtiön hallituksen kanssa.
Asukastiedottaminen
Asukastiedottaminen on linjasaneeraushankkeen onnistuneen läpiviennin kannalta erittäin tärkeää. Useimmiten hankkeen työnjohtotiimiin kuuluvat vastaava mestari ja asukasyhteyshenkilö, joka vastaa asukastiedottamisesta. Tiedottamisen välineenä meillä on myös käytössämme kohteen omat nettisivut.
Vakaalla ammattitaidoilla vuodesta 1994
Etelä-Suomen Julkisivupalvelu Oy on vuodesta 1994 lähtien toteuttanut toista sataa erikokoista julkisivusaneerausta. Jokaisen saneerauskohteemme yksilölliset vaatimukset on toteutettu vakaalla ammattitaidolla.
Palvelemme monipuolisesti
Etelä-Suomen Julkisivupalvelu Oy palvelee asiakkaitaan monipuolisesti kaikilla sektoreilla. Monipuoliseen palvelukokonaisuuteemme sisältyy kaikki työvaiheet aina kuntokartoituksesta loppusiivoukseen. Kokemuksemme yhdistettynä vakaaseen ammattitaitoon takaa onnistuneen lopputuloksen kaiken kokoisissa projekteissa.
Pidämme sen minkä lupaamme
Teemme ammattitaitoisesti kaiken, mihin ryhdymme. Tarjoamme asiantuntemuksemme ja laajan osaamisemme asiakkaidemme käyttöön. Olemme tietoisia vastuistamme, ja pidämme sen, minkä lupaamme.
Toimintamme on keskittynyt pääkaupunkiseudulle
Asiakkaitamme ovat niin rakennuttajat, taloyhtiöt, kunnat, valtio kuin yksityishenkilöt. Toimintamme on keskittynyt pääasiassa pääkaupunkiseudulle ja Uudellemaalle.
Linjasaneeraus osana kokonaisvaltaista korjausrakentamista
Suoritamme saneeraukset taatulla ammattitaidolla ja kokemuksella – projektinjohdon, suunnitelmat, saneeraukset, kuvaukset, mittaukset ym. – olivat kohteena sitten viemärit, putkistot, sähköt tai automatiikka.
Lixani-projektinhallintajärjestelmä pitää kokonaisuuden hallussa
Linjasaneerauskohteitamme ovat sekä asunto- että kiinteistöosakeyhtiöt. Selvitämme aina kohteeseen sopivimmat menetelmät. Lixani-projektinhallintajärjestelmä pitää huolen, että kokonaisuus pysyy hallussa ja annetut lupaukset pitävät.